Lauantaina 4.7.2015 kisattiin kauden toinen Finish Open sarjan kisoista Vantaan Lavangon radalla. Kisaan lähdettiin hakemaan tuntumaa rataan, koska tämän kauden PM-kisa ajetaan samalla radalla heinä- elokuun vaihteessa. Kisasta ei ollut mitään kummoisia odotuksia, koska edelleenkin treeni määrät on nollissa.

Heti aamusta lähtien rupsi näyttämään siltä, että Jeren päivästä tulee vaikea, kun poika ei tahtonut millään saada tuntumaa hiukan röykkyiseen rataan. Kalusto oli kohtuullisen hyvässä iskussa ja toimi moitteetta.

Harjoitusten ja aika-ajojen jälkeen Jere oli joukon viimeisenä ja paikka semifinaali A:n viimeisestä lähtöruudusta. Semissä Jerellä ei ollut kuin voitettavaa ja sitten ajo sujuikin päivän parhaiten ja poika ajoi itsensä neljänneksi seitsemän kuskin joukosta. Harmittavasti Jere kuitenkin putosi B-finaaliin, mutta lähtöpaikka oli paalulla.

Finaali eriin lähdettiin sitten hakemaan kokemusta ja puuttuvaa treeniä. Jere ajoikin itsensä ekassa finaali lähdössä neljänneksi ja toisessa kolmanneksi, ollen näin sitten kokonaiskilpailussa 11. 13 kilpailijan joukossa.

FO-sarjassa kahden ajetun kilpailun jälkeen Jere on viidentenä 28 kilpailijan joukossa.

Tästä jatketaan kohti Nokian SM-kisaa, missä pitäisi olla uusi auto ja voimanlähde käytössä, mutta niistä tuonnempana sitten lisää.